Sarjapelit kevät 2016

6. - 8.5. Sm-lopputurnaus, Kisakallio

Suunnilleen tasan kaksi vuotta sitten, heti minipoikien aluefinaalien jälkeen, pojat asettivat itselleen tavoitteeksi  päästä vanhempina C-junioreina mukaan Sm-lopputurnaukseen. Tämä tavoite toteutui  jo 19.3. eli hyvissä ajoin ennen kauden loppua. Kun kerran asetettu tavoite oli jo saavutettu, pyysin pojilta uutta tähtäintä lopputurnaukseen. Kommentteja tuli useita, erilaisiakin, ja niiden pohjalta lyötiin lukkoon koko porukan yhteinen loppukauden tavoite, pelata hyviä pelejä ja sitä myöden päästä välieriin. 

Pojat vastasivat omaan huutoonsa hienosti. Sm-lopputurnaus pelattiin äitienpäiväviikonloppuna loistavassa säässä, hienoissa puitteissa, hienoista järjestelyistä ja kovista vastustajista nauttien. Tuomarit ja toimitsijat olivat kauden parasta luokkaa ja turnauksen ainoa pieni miinus tulee oikeastaan Susi Training Centerin huonoista pukuhuoneista, tosin päärakennuksen fasiliteetit auttoivat siihenkin puutteeseen. 

Pojat pelasivat alle 45 tuntiin viisi täysiaikaista kovaa peliä. Etukäteen olimme valmennuksessa keskittyneet siihen, että pitkässä turnauksessa ratkaisevaa tulisi olemaan se, mikä joukkue pystyy parhaiten lepäämään ja tankaamaan energiavarastojaan. Kun miettii miten hyvällä temmolla ukot jaksoivat painaa vielä viimeisenkin pelin, niin voidaan todeta, että onnistuimme hienosti henkisten ja fyysisten energiavarojen tankkauksessa. Viidestä pelaamastamme pelistä neljä oli oikein hyviä (pl. Honka pelin yksi erä) ja yksi peleistä oli sitten toisen ääripään esitys. Palkintona kovasta kahden vuoden uurastuksesta joukkueelle voitetut pronssit kaulaan. Alla vielä lyhyesti ottelukohtaiset ajatelmat.
Mukana matkassa: Isäntä, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nökö, Nicce, Ramses, Leca, Mats, Taiteilija ja AllStars. Huoltojoukoissa Sunniva ja Jukka. Coach O, K &T. Lisäksi meillä oli jälleen äänekäs ja pippurinen fanijoukko, joka hienosti keskittyy omien kannustamiseen, eikä mihinkään muuhun.
Sm-pronssi maistui makealta - Ura Nollakakkoset!
Ura - HNMKY  72 - 41 (28-17, 18-0, 19-11, 7-12)
Ennen peliä pojat suorastaan pursuivat intoa päästä jo aloittamaan lopputurnaus. Kun peli sitten alkoi, niin kentällä räjähti. Kristikalla ei ollut ottelussa mitään, ei kertakaikkiaan mitään, sanansijaa. Ensimmäisellä jaksolla puolustuksessa vielä hieman haimme rytmiä palloskriinin puolustukseen, mutta muuten homma toimi molemmissa päissä kenttää erinomaisesti.
Toisella jaksolla sitten rupesimme jo headsaamaankin niin kuin olimme viime viikot säännöllisesti harjoitelleet ja tuloksena oli vastustajan pitäminen pyöreässä nollassa koko jakson ajan. Kun kolmen jakson jälkeen taululla oli lukemat 65-28 niin viimeiselle jaksolle sitten hyökkäyspelimme hieman sekosi, mutta puolustus pysyi loppuun asti hyvänä.
Puolustus: 10, olipa hienoa tekemistä joka äijältä.
Hyökkäys: 9, erityisesti viimeinen jakso laskee hieman arvosanaa.
Valopilkku: koko joukkue. Jokainen täytti kentällä hienosti oman roolinsa.

Ura - EBT  49 - 69 (6-22, 17-13, 11-20, 15-14)
Aamupeli ja lähtö kotoa n. klo 7.30. En vieläkään tiedä mikä ihme tästä pelistä teki meille oikein niin vaikean. Meillä kun ei sujunut siinä ei niin yhtikäs mikään. Ainoastaan toisen jakson viimeiset neljä minuuttia pelasimme omalla hyvällä tasollamme, muuten uimme todella syvissä vesissä betonijaloin. Sen vielä ymmärrän, että hyökkäys voi tökkiä ja korintekeminen olla vaikeaa, mutta kun olimme puolustuksessakin aivan kujalla ja se on sentään se meidän tukijalkamme. Yhtään vastustajaa vähättelemättä, niin valitettavasti EBT pääsi tällä kerralla ihan luvattoman helpolla meidän kanssamme. 
Puolustus: 8, sähäkkyys ja aktiivisuus loistivat poissaolollaan.
Hyökkäys: 6, koreja on erittäin vaikea tehdä jos ei päästä edes korintekoyrityksiin.
Valopilkku: Isäntä, tsemppasi ja taisteli sen minkä pystyi.

Mukana turnrauksessa oli jos jonkun näköistä kannustusvälinettä.
PuHu - Ura  52 - 64 (9-14, 14-13, 12-21, 18-16)
Iso peli edessä - voittaja välieriin, häviäjä sijoituspeliin. Vähän minua arvelutti yhden hienon pelin ja yhden onnettoman pelin jälkeen, että kumpaakohan sorttia sieltä on tällä kertaa tulossa. Pojat olivat kaiken lisäksi notkuneet koko päivän Kisakalliossa ilman varsinaista omaa tilaa/huonetta. Allekirjoittaneen päntätessä matematiikan tenttiin, koutsit K & T olivat kuitenkin onnistuneet virittämään pojat oivaan iskuun illan peliin.
Hyökkäyksemme ei tässäkään pelissä yltänyt läheskään parhaalle mahdolliselle tasollemme, mutta puolustus oli sitä vastoin taas jäätävän hyvää. Kuten HNMKY pelissä, niin nyt jälleen laitettiin kroppaa likoon, headsattiin hienosti ja apu oli siellä missä pitikin. Siinä myllyssä olivat vantaalaiset ihmeissään. Kovasti PuHu pisti kuitenkin kampoihin läpi ottelun, emmekä saaneet mitään helpolla kummassakaan päässä kenttää. Summerin soidessa oli 20.3. asetettu uusi tavoite saavutettu, eli hyvien pelien ansiosta pelaisimme äitienpäivänä Sm-välierässä.
Puolustus: 10, tämä on sitä tekemistä, jota ollaan harjoiteltu.
Hyökkäys: 8+, ihan fiksua tekemistä, mutta viimeistely tökki paikka paikoin.
Valopilkku: Ramses, kun ottelua ratkottiin, niin tämä herra toimi puolustuspään lukkona ja pisti hyökkäyksessa jo ihan mahdottomatkin heitot sisään. Pikkupilkku: El Capitano, jäätävää viimeistelyä fiksuista ratkaisuista, palkintona oma uusi Sm-sarjan piste-ennätys.

välierä Honka - Ura  77 - 63 (17-25, 29-6, 22-22, 9-10)
Pojilla oli hyvä palo silmissä heti aamusta. Runkosarjan kotitappiosta oli jäänyt jotain hampaankoloon ja tuntuikin, että jokainen jätkä halusi lähteä haastamaan Honkaa ihan tosissaan. Pelin alku oli meiltä suorastaan tyrmäävää näytöstä. Puolustettiin kovaa ja antaumuksella. Hyökkäyksessä mentiin eikä meinattu kohti koria, viimeistellen huolellisesti. Kuuden minuutin jälkeen johdimme jo reilusti toistakymmentä pistettä ja Honka oli pakotettu ottamaan aikalisän. Tämän jälkeen meno tasoittuikin loppujakson ajaksi. Pieni tauko muutti valitettavasti kaiken. Espoolaiset kovensivat selvästi puolustustaan ja saivat hyökkäyspelinsä toimimaan. 1:15 jaksoa pelattu ja otin ensimmäisen aikalisän. Ei auttanut, vaan sama meno kentällä jatkui. Toinen aikalisä reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Ei vieläkään mitään muutosta. Meistä oli tullut pehmeitä lampaita, jotka kitisivät kaikille muill. Hyökkäyksessä lisäksi käsi tärräsi pahemman kerran. Jaksolukemat 29-6 kertovat jaksosta kaiken oleellisen. 
Aloitusvoitosta n. 2 sekuntia ja johdimme 2-0.
Puoliajan ison tauon käytimme hyväksemme ja juttelimme, että nyt on vastattava kovaan kovalla ja lopetettava turha valittaminen tuomareille ja pelikavereille. Kentällä kesityttäisiin aina vain kulloiseenkin tilanteeseen, yksi tilanne kerrallaan. Saimmekin toiselle puoliajalle jälleen hienosti nostettua pelimme tasoa reippaasti. Valitettavasti Honka oli jo saanut hengen päälle, joten hyvä pelimme ei riittänyt kuin tasaamaan jaksopisteet. Viimeisellä jaksolla lepuutimme jo avausviisikkoa ja vaihtomiehet saivat näyttää osaamistaan. Puolustuksessa pojat pelasivat hienosti ja hyökkäyksessäkin tuli mukavia onnistumisia.
Puolustus: 9-, kolme jaksoa oli oikein erinomaista, mutta toinen meni ns. vihkoon.
Hyökkäys: 8½, toinen jakso pudottaa kovasti arvosanaa.
Valopilkku: Taiteilija, oli kyllä sellainen meno ja meininki, että oli päättänyt näyttää mitä osaa (ja se on C-junnuksi varsin paljon se.) Pikkupilkku: Ekku, täysin ennakkoluulotonta hyökkäyspelaamista normaalin kovan puolustamisen lisäksi, palkintona uusi oma Sm-sarjan piste-ennätys. 
Palkintojen jaossa Ramses sai joukkueen MVP palkinnon mj-valmentaja Petka Lehtiseltä.
pronssipeli LePy - Ura  59 - 71 (18-19, 7-25, 14-17, 20-10)
Voitto-tappio-voitto-tappio, joten olisiko taas voiton aika. LePyn olemme kohdanneet varsin harvakseltaan. Olemme kuitenkin aina, ainakin viimeisen neljän vuoden aikana, poistuneet kentältä voittajina. Tälläkin kertaa johdimme ottelua alusta loppuun asti. Ensimmäisen jakson LePy vielä roikkui mukana, kun emme puolustaneet heidän tähtipelaajaansa siten kuin olimme sopineet (teki 11p ekalla jaksolla). Toisella jaksolla Leca ymmärsi miten halusimme hänen puolustavan ja sen jälkeen tuo vastustaja ei tehnyt pistettäkään sinä aikana kuin Leca pysyi kentällä. Valitettavasti kolmannen jakson alkupuolella äijän sormi vääntyi pahasti (murtunut?) ja peli jäi hänen osaltaan siihen. Taiteilija jatkoi siihen mihin Lecalta homma oli jäänyt, eikä meillä ollut hädän päivääkään. Hyökkäyksemme oli läpi pelin varsin iloista ja fiksua aina viimeiselle viidelle minuutille asti. Liekö tuolloin tullut jo väsy ja pieni jännitys jo lähes käsinkosketeltavista mitaleista. 
Meiltä olivat Ramses ja Taiteilija lentäneet jo suihkuun, mutta kentällä olleet ukot taistelivat hienosti joka pallosta. Hieman peliväline valitettavasti poltteli myös meidän käsissämme ja meille tulikin viimeisillä minuuteilla lukuisia menetyksiä, joista LePy pääsi hieman kaunistelemaan numeroita. Voittomme ei kuitenkaan ollut millään lailla uhattuna enää puoliajan jälkeen. Näin pojille hienosta kaudesta palkinnoksi Sm-pronssia!
Puolustus: 9½, oli jälleen hyvällä tasolla mikä mahdollistaa terävät hyökkäykset.
Hyökkäys: 9½, hienoa ja fiksua pelaamista, kun oli paikka niin mentiin ja kun ei ollut niin kierrätettiin palloa. 
Valopilkku: Leca, loistavan puolustuksen lisäksi on kyllä varsinainen turbopakkaus hyökkäyspäässäkin. Pikkupilkku: Ilmojen Valtias, oli läpi turnauksen ilmatilan hallitsija ja vei tukuttain levareita ja masensi vastustajat lukemattomilla blokeillaan.


24.4. I-div. aluefinaalit, Hovirinta

välierä Ura - Vilpas  70 - 44 (17-6, 15-12, 19-10, 19-16)
Kun kuukausi aiemmin olimme Scania cupissa hävinneet Hörsholmille jälkimmäisen kohtaamisistamme, niin pukukoppikeskustelussa syyksi ehdotettiin, että tanskalaisilla oli revanssihenkeä aiemmasta tappiostaan. Samassa keskustelussa kävi ilmi, että meidän pojille vastaava joukkue on ollut Vilpas, kaksi vuotta sitten minipoikien aluefinaalissa kärsityn finaalitappion jälkeen. Poikien mukaan tämä kantaa edelleen siten, ettei Vilppaalle haluta missään nimessä hävitä. Minien finaalin ja tämän päivän välierän välissä olimme kohdanneet Vilppaan samanikäiset pelurit seitsemän kertaa ja joka kerta poistuneet voittajina kentältä, joten kovin huolissaan en pelistä osannut olla.
Matsin tyylinäyte hyppyheitosta - ja sukka suhisee!
Niinhän se sitten menikin. Puolustus toimi meillä hienosti ja hyökkäykset olivat ihan riittävän tehokkaita. Koko 14 hengen miehistö pääsi mukavasti pelaamaan ja pieninkin peliaika oli vajaa kahdeksan minuuttia. Vilppaalla ei ollut tälläkään kertaa rahkeita taistella tosissaan voitosta. Meiltä puuttui Leca rosterista edellisessä Sm-turnauksessa vääntyneen nilkan johdosta. Ikään kuin tässä ei olisi ollut jo riittävästi, niin nyt nilkkansa väänsivät, ja jättivät pelin kesken, AllStars ja Taiteilija. Matsin jälkeen oli epäselvää pystyvätkö herrat pelaamaan finaalissa. 
Mukana: Isäntä, Tatu, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nökö, Nicce, Härkä, Ramses, Kape, Mats, Taiteilija ja AllStars.
Hyökkäys: 8½, liikettä lisää, niin homma helpottuu ja hauskistuu. Meiltä 12 ukkoa pisteilllä.
Puolustus: 9½, Vilpas joutui tekemään mielettömästi töitä jokaisen pisteensä eteen. 
Valopilkku: koko porukka oli pirteällä ja rohkealla pelipäällä. Erityisesti puolustuksessa olivat kaikki miehiä paikallaan.

finaali Ura - TuNMKY  85 - 66 (15-15, 19-15, 20-19, 31-17)
Vaihdettiin välieräpelistä haastajaryhmän pelureista Härkä, Tatu ja Kape Leksaan ja Jo-Eliin. AllStarsin nilkka ei sitten ollut pelikunnossa, mutta Taiteilijan nilkka saatiin teipattua siihen kuntoon, että ukko viiletti kentällä ihan normaalin sähäkästi. Näin ollen oltiin liikkeellä 12 pelurin voimin, kun finaalissa vastaan asettui naapurikylän kristilliset nuoret miehet. 
Isäntä taisteli hurjasti läpi finaalin.
Meillä meni suunniteltu pelitaktiikka täysin uusiksi, kun Namikalta puuttui miehistöstä heidän ainoa iso pelaajansa. Paitsi, että se muutti meidän puolustussuunnitelmaa, niin se muutti myös turkulaisten puolustussuunnitelmaa eli meidän hyökkäyssuunnitelmaa. Namika näet pelasi koko pelin alusta loppuun asti klassista 2-3 paikkapuolustusta. No Edy sentään oli edelleen merkattu pelaaja, sillä olihan hän tehtnyt Namikan välierässä Pyrintöä vastaan huimat 52 pistettä. 

Ensimmäisen jakson loppupuolelle asti vastustajan paikkapuolustus hieman sekoitti tekemistämme ja Namika pysyi kyydissä jokusen (3) kolmosen myötä. Jakson jälkeen Nökö siirtyi telakalle, kun nivunen kipuili liikaa. Namika johti alussa 2-3, mutta ei tainnut sen jälkeen käydä enää kertaakaan johdossa. Turkulaiset pelasivat kyllä hienosti taistelleen, emmekä saaneet mitään ilmaiseksi. Hyökkäyspelimme oli kuitenkin varsin hyvällä tasolla, eikä puolustuksessammekaan ollut mitään vikaa, vaan Namika joutui tekemään todella kovia koreja roikkuakseen mukana. Vaikka kolmen jakson jälkeen eroa ei hyväksemme ollutkaan kuin vaivaiset viisi pistettä. niin olin aivan varma, että kyllä se jossain vaiheessa alkaa selvemmin kääntymään meille. Lopulta hyökkäyspelimme parani vielä hyvästä loistavaan ja viimeinen erä olikin aikamoista ilotulitustamme. Supermahtavasti kannustaneen yleisön edessä kruunattiin Nollakakkoset välitavoitteensa saavuttaneena läntisen alueen C-poikien mestareiksi. Tästä on karavaanin hyvä jatkaa kohti Kisakalliota ja Sm-lopputurnausta.       
Läntisen alueen C-poikien mestarit 2015-2016.

Aluefinaalin yhteydessä Ilmojen Valtias sai alueen parhaan C-pojan palkinnon.
Palkinnon luovutti Ura Basketin puheenjohtaja Pekka Kallio.

Mukana: Isäntä, Jo-El, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nökö, Nicce, Ramses, Mats, Taiteilija ja Leksa.
Hyökkäys: 9+, hienosti parani läpi pelin kun opittiin lääkkeet paikkapuolustukseen. Meiltä 9 ukkoa pisteilllä.
Puolustus: 9, Händäripelin puolustuksessa kesti jonkin aikaa ennen kuin saatiin se kuriin, muuten Namika joutui tekemään mielettömästi töitä jokaisen pisteensä eteen. 
Valopilkku: koko porukka oli pirteällä ja taistelevalla pelipäällä. Hyökkäyksessä olivat kaikki rohkeita ja ratkaisut olivat valtaosin hyviä ja puolustuksessa oli hyvä tsemppi päällä. 


10.4. Sm-kotiturnaus

Ura - FoKoPo  91 - 82 (10-24, 24-19, 32-17, 25-22)
 

Forssalaisten kohtaamisesta olikin jo vierähtänyt aikaa, sillä he eivät ole pelanneet keväällä alueen I-divaria laisinkaan. Vastustajan pelityyli tiedettiin kuitenkin vanhastaan hyvin etukäteen, hurjaa tsemppiä kummassakin päässä kenttää ja pallo radalle heti kun mahdollista. Meidän piti selvästi isompana joukkueena vastaavasti pelata palloa rauhassa korille, josta nosteltaisiin helppoja kuppeja.

Pelin alku oli meiltä katastrofaalista kohellusta ja huonoa puolustamista. Palloa ei saatu pussiin ei sitten millään ja puolustus oli kaikkea muuta kuin vedenpitävää. Forssa sitä vastoin onnistui game planissaan täydellisesti. Herhiläismäinen tsemppi käänsi kaikki irtopallot heille. Lisäksi tähän matsiin sattui FoKoPon pelureilla heittopelin osalta sekä joulu että juhannus. Eli kaikenlaiset eriskummalliset heitot menivät sisään läpi matsin. Riittääköhän mm. viisitoista kolkkia tai pitkää kakkosta, jotka menivät sisään levyn kautta. Jos ne olivat yritettyjä, niin ok, mutta epäilen tuurilla olleen hieman osuutta asiaan. Me sitä vastoin heitimme puoliaikaan mennessä kakkoset (suurin osa korin alta) 17/51 eli tasan kolmasosa sisään. Eli siis mennyt ihan ei niin kuin Strömmssössä. Ekan jakson pelikiellossa (ilmoittamattomia poissaoloja treenistä) ollut Leca toi hurjasti virtaa kentälle toisella jaksolla. Valitettavasti visiitti jäi ranskalaiseksi kun ukko neljänneksen lopulla väänsi nilkkansa kohtuullisen pahasti ympäri. Se sekoitti peliämme vielä hieman lisää.
Yllättäen tällä kerralla matsin käänsi meille parantunut hyökkäys. Aloimme saamaan palloa koriin paremmin läheltä ja kauempaakin. Sitä vastoin normaali arkivahvuutemme eli betonipuolustus loisti poissaolollaan läpi ottelun. Ei auttanut kuin toivoa, että tarvittava intensiteetti pakkipäähän löytyisi seuraavaan matsiin, kun vastaan tulisi lohkoa puhtaalla pelillä johtava Tapiolan Honka.
Mukana: Isäntä, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nökö, Nicce, Ramses, Leca (1. peli), Mats, Taiteilija ja AllStars.
Puolustus: 7+, kaveri sai turhan helposti ajaa ja heittää. Levarit sentään ekan jakson jälkeen jäivät hyvin meille.
Hyökkäys: 8½, toisesta jaksosta lähtien homma parani, mutta sudittiin kyllä läpi pelin ihan tolkuttomasti korin alta ohi.
Valopilkku: Ilmojen Valtias, vaikka olikin hieman tuhlaripoika hyökkäyspäässä, niin 27 levypalloa on hatunnoston arvoinen suoritus. Pikkupilkut: El Capitano ja Ramses, kun peliä alettiin ensimmäisen jakson jälkeen kankeamaan meille, olivat nämä ukot täyttä rautaa.

Honka - Ura  105 - 69 (34-18, 32-20, 26-17, 13-14)
Honka oli antanut myrskyvaroituksen jo päivän aiemmassa pelissään FoKoPoa vastaan, voittaen sen ensimmäisen neljänneksen 18-48. Skouttauksen antina ennen peliä pukuhuoneessa pojille annettiin seuraavat ohjeet: a) Normihyökkäys riittää. b) Puolustuksessa pitää tulla täysillä alas, sillä espoolaiset juoksevat kovaa molempiin päihin kenttää. c) #15 pidetään irti pallosta, eikä hänestä auteta, sillä kaveri on maagisen hyvä kolmosten heittäjä. d) #9:lle annetaan hieman tilaa ja otetaan ajo pois, sillä kaveri on erinomainen ajaja, syöttäjä ja floater-heittäjä. e) Viimeisenä, että palloskreeneissä pitää olla hereillä ja puolustaa ne kuten on harjoiteltu. 
Taiteilija vapautuu korille
Sen verran täytyy tämän kerran nostaa omaa häntää, että skouttaus oli käytännössä täydellinen. Mutta mitä siitä siirtyi itse peliin onkin sitten vähän toinen juttu. Hyökkäyksemme ei ollut läheskään parasta mitä osaamme, mutta riittävän hyvää kuitenkin, jotta olisimme voineet pelata ottelun voitosta. Puolustukseen sitä vastoin ei osattu/jaksettu/muistettu/tms. palata täysillä juosten. Vastustaja teki nopeista ja puolinopeista lukuisia koreja. #15 heitti kolmoset 5/5 ja näistä eka tuli heti Hongan ensimmäisestä hyökkäyksestä, eivätkä muutkaan heitoista tulleet ns. naamaan, vaan puolustajan nukahduksesta. Liukas takamies #9 teki 20 pistettä (10/15) ja pääosin floatereista, lisäksi tilastoista löytyy 15 korisyöttöä. No entäpä palloskreenit? Läpi koko ensimmäisen puoliajan puolustimme ne siten miten emme halua palloskriinejä puolustaa. Loppua kohdin skriinipuolustus hieman parani, mutta ei se kovin korkealle tasolle misän vaiheessa noussut.

No menikö pelissä jotain sentään hyvin? Meni toki! Esimerkiksi hyökkäys oli välillä oikeinkin näyttävää ja tehokasta. Puolustuksessa pärjättiin 1vs1 tilanteissa ihan mukavasti. Samoin puolustuslevypallot jäivät hyppysiimme jopa ihan kiitettävästi. Ja aina kun maltettiin tehdä pienet perusasiat hyvin (kummassa päässä kenttää tahansa), niin jälki oli silloin oikein mukavaa. Loppuviimeksi emme hävinneet peliä mihinkään tiettyyn yksittäiseen asiaan, vaan on todettava että Honka oli tänään selkeästi parempi. Toivottavasti saimme tästä pelistä jotain oppia ja ehkäpä positiivista nälkää tuleviin peleihin. 
Ramses hypärissä. Ilmojen Valtias ja El Capitano hyvissä levariasemissa varmistamassa.
Sm-runkosarja on nyt takana saldolla 6/2 ja sijoituksena lohkon kakkonen. Tästä on oikein hyvä jatkaa kohti Kisakallion lopputurnausta. Sitä ennen kuitenkin vielä aluefinaalit su 24.4. Hovirinnassa. Toivottavasti yleisö löytää silloinkin tiensä runsaslukuisena lehtereille.
Puolustus: 8-, parempaan olisi pitänyt pystyä, mutta kyllä oli vastuskin kova.
Hyökkäys: 8½, pienellä huolellisuudella (syötöt ja altanostot) olisimme tehneet helpohkosti paljon, paljon pinnoja lisää.
Valopilkku: Ekku, pakkipää on mitä on (eli luunkovaa), mutta nyt ukko oli hyökkäyksessäkin sekä rohkea, että järkevä, josta osoituksena mm. eniten koriinjohtaneita syöttöjä (molemmat pelit huomioiden). Pikkupilkut: Nicce, pelasi omat vaihtonsa tässä pelissä tehokkaasti ja huolellisesti, sekä Isäntä, joka ei tehnyt pisteen pistettä, mutta asenne, tsemppi ja yritys oli kovaa luokkaa kummassakin päässä kentää.
 
 


9.4. II-div. Tampere 

PäLuLu - Ura White  73 - 45 (21-10, 14-7, 19-14, 19-14) 
Lauantaiaamu ja viimeiset II-divarimatsit Tampereella. Perille päästyämme pieni kävelylenkki koulun pihalla ja sitten saliin. Ensimmäiseksi vastaan asettui uusi tuttavuus Pälkäneen Luja-Lukko. 

Peli alkoi meiltä varovasti ja vastustaja käytti kyllä tämän hyväkseen ja nykäisi heti eroa tulostaululle. Onneksi mekin jakson edetessä saimme vähän peliämme rullaamaan, mutta vastustaja pelasi kyllä viisaasti molemmissa päissä kenttää. Jakso meni selväsi vastustajalle.

Takaa-ajoasemassa emme enää missään vaiheessa päässeet oikein kirivaiheeseen, vaan vastustaja piti todeta meitä paremmaksi kaikissa muissakin jaksoissa. Vaikka tappio olikin selkeä saimme silti hienoja onnistumisia laajalla rintamalla molemmissa päissä kenttää. 

Mukana: Tinde, Tatu, Kauri, Jo-El, Härkä, Mara, Jesse, Kape ja Leksa.
Puolustus: 9 alun jälkeen kympin luokkaa.
Hyökkäys: 8½, ripaus lisää rohkeutta ja malttia.
Valopilkku: Mara, hoiti pelintekijän roolin kuin vanha tekijä

Ura White - RaPy  37- 76 (6-25, 5-20, 6-15, 20-16)
Toiseen peliin lounaan jälkeen asettui Rapy. Tälle porukalle olimme antaneet I-divarissa monesti isän kädestä ja nyt taisi olla meidän poikien vuoro saada olla ottavana osapuolena. 


Ottelu alkoi täystyrmäyksellä vastustajan riistäessä pallon meiltä jo ennen puoltakenttää kerta toisensa jälkeen. Kuvastavaa on, että kun otin toisen aikalisän kun viisi minuuttia oli pelattu, meillä oli kokonaiset kaksi heittoyritystä ja nolla pistettä taulussa. Onneksi saimme kuparisen rikki ja muutamia onnistumisia jakson loppuun, niin pelihuumori pysyi kuitenkin yllä.

Pelin edetessä pojat oppivat uskomaan ettei palloa kannata laittaa aina lattiaan, jos sen haluaa joukkueella pitää. Viimeinen jakso voitettinkin neljällä pisteellä, kun palloa laitettin reippasti syötellen kaverilta toiselle. Voimme kyllä olla joukkueestamme ylpeitä tässäkin pelissä. Loppuun asti yritettiin ja kaikki se mitä voitiin annettin kentällä.
Puolustus: 9, aina kun ehdittiin puolustamaan kaikki oli pelissä
Hyökkäys: 8½, parani pelin edetessä, kun liikutettiin palloa syötellen.
Valopilkku: Kape, kaivoi työkalupakistaan hyviä korialusliikkeitä ja viimeisteli hyvällä prosentilla.

Kuittaa Coach Kimmo



8.4. I-div. Salo

Vilpas - Ura  57 - 96 (12-27, 8-27, 13-23, 24-19)

Tiivistettynä, kolme jaksoa hyvää tekemistä ja viimeisellä sitten pihapelitunnelmissa. Eikun toi teksti taisi ollakin edellisestä pelistä. No sopii se tähän tämän kertaiseenkin enemmän kuin hyvin.
Leca viimeistelee layupin kontaktista huolimatta.

Ensimmäisellä jaksolla pelikieltojaan lusivat Ilmojen Valtias ja AllStars (ilmoittamattomia poissaoloja treeneistä). Kun vielä Ramses (ja Nökö) puuttui rosterista, niin mentiin ns. pienellä viisikolla. Eihän se mitään muuttanut. Puolustus oli betonia ja hyökkäykset vyöryivät vastustajan korille vastustamattomasti. Kolme jaksoa homma siis toimi kuin junan vessa (nuoremmat lukijat selvittäkööt sananlaskun taustat). Oli jälleen kerran ihan sama mikä viisikollinen ukkoja kentällä oli - meno ei siitä muuttunut. Viimeisellä jaksolla olikin sitten massut jo täynnä mässäilystä ja jalkaa nostettiin kaasulta erityisesti puolustuspäässä. 
Mukana: Isäntä, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nicce, Leca, Mats, Taiteilija ja AllStars.
Puolustus: 9+, viimeinen jakso pudottaa arvosanan ihan täyskympistä.
Hyökkäys: 10-neljännen jakson loppu verottaa plussan verran.
Valopilkku: Leca, erityismaininta ehkä fiksuimmasta hyökkäyspelaamisesta mitä ukolta on nähty. Pikkupilkku: Taiteilija, Jåå-å. Karkki vietiin vastustajalta taas ties montako kertaa ja kaverit nauttivat nopeasta pelin avaamisesta kerta kerran jälkeen.


3.4. I-div. kotipeli

Ura - RaPy  98 - 40 (24-5, 24-7, 32-5, 18-23)
Jaa-a, mitä tästäkin pelistä nyt kertoisi. Ennakkoasetelmista huolimatta pyrimme saamaan ottelusta hyvän harjoitustapahtuman. Kolme jaksoa pojat jaksoivat puolustaa hyvällä intensiteetillä ja hyökätä iloisesti pallon liikkeen kautta. Ensimmäinen puoliaika pelattiin kahdella viisikolla suht tasaisesti aina 1-2 peluria kerralla vaihtaen.
Ilmojen Valtias omissa korkeuksissaan.


Puoliajalla vaihdoin viisikot uuteen uskoon ja siitä eteenpäin pelattiin isolla viisikolla Ilmojen Valtias pelintekijänä ja pienellä viisikolla, jossa mm. Mats oli isona. Viisikot vaihdettiin aina kerralla suunnilleen erän puolivälissä. Kolmas jakso siis vielä jaksettiin painaa tälläkin kombinaatiolla hyvin. Isot voittivat oman viisiminuuttisensa 12-0 ja pienet 20-5, joten ihan tyytyväinen voi olla. Viimeisellä neljänneksellä ei sitten enää jaksettu selvissä lukemissa ihan täysin keskittyä. Eihän tuolla muuten mitään merkitystä olisi, mutta harjoituksen kannalta löysä ja huolimaton pelaaminen ei kyllä kehitä mitään, eikä ketään. Summa summarum: kolme jaksoa hyvää tekemistä ja viimeisellä sitten pihapelitunnelmissa.
Mukana: Isäntä, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nicce, Härkä, Kape, Mats ja Taiteilija.
Puolustus: 9-, viimeinen jakso pudottaa kympistä.
Hyökkäys: 9, viimeinen jakso pudottaa kympistä. Plussana, kaikki pelaajat pisteillä.
Valopilkku: El Capitano, tsemppasi läpi peli ja pisti  palloa huolella renkaasta läpi. Pikkupilkku: Ilmojen Valtias, hallitsi paitsi ilmatilaa, niin toimi toisen puoliajan myös oivallisesti pelintekijänä.

    

20.3. II-div. kotiturnaus 

Ura White – BC Nokia 54 – 78 (19-12, 10-21, 8-28, 17-17)

Päivän vastustajat olivat ennakkoon kovemmasta päästä tätä sarjaa. Ensimmäisessä pelissä kohdattiin pitkästä pitkästä aikaa BC Nokian joukkue. Meidän haastajaporukkamme on mennyt mukavin harppauksin kauden mittaan eteenpäin, josta saatiin mukava osoitus tämä päivän peleissä.

Nokiaa vastaan pelasimme kolme jaksoa oikein mukavaa korista. Hyökkäys on mielikuvituksekasta ja puolustus ärhäkkää. Valitettavasti kolme jaksoa ei koriksessa riitä, varsinkin kun tuo kolmas jakso oli synkkääkin synkempi. Tuolloin pakka hajosi valitettavasti aivan levälleen. Toisaalta ilahduttavaa oli, että saimme uudelleen nostettua tasoa vielä viimeiselle jaksolle. Voitosta emme kyllä silloin enää taistelleet. Leksa jätti toipilaana pelit tähän yhteen muun porukan suunnatessa katseet iltapeliin.
Mukana: Tinde, AT, Paraisten Iilimato, Kauri, Jo-El, Härkä, Mara, Kape, Leksa ja Iiro.
Puolustus: 8½
, kolmas erä oli synkkä, mutta mm. alkuun aivan timanttia.
Hyökkäys: 8
, tarvitaan vielä lisää itseluottamusta, taitoa jo löytyy ihan tarpeeksi näihin karkeloihin.
Valopilkut: Paraisten Iilimato oli nimensä veroinen ja mm. juoksemalla täysillä alas esti yksin useita vastustajan vapaita koreja, sekä Mara, joka on vihdoin löytänyt rauhallisuutta ja itseluottamusta toimia hyvänä pelintekijänä.

Härän tyylinäyte hyppyheitosta.

Korihait – Ura White 78 – 54 (21-8, 31-12, 13-17, 13-16)
Illalla päivän toisessa pelissä kohtasimme Korihait. Tiedä sitten minne keskittyminen oli jäänyt, mutta olimme aivan purjeessa koko ensimmäisen puoliajan. Mistään ei oikein tahtonut tulla mitään. Puolustuksessa uinailtiin ja hyökkäyksessä hätäiltiin. Onneksi puoliaika kaiken muuttaa voi. 


Pojat heräsivät pelaamaan omalla tasollaan. Taistelu voitosta oli taputeltu jo ensimmäisellä puoliajalla, mutta tavoitteena oli ottaa hienot jaksovoitot jäljellä olevista kahdesta jaksosta. Puolustuksessa oltiin hereillä ja autettiin hienosti. Irtopalloista taisteltiin vimmatusti. Samalla hyökkäyksessä alkoi olla enemmän ideaa ja palloa pelattiin paremmin hyviin korintekopaikkoihin. Näin pelaten tavoite noista kahdesta jaksovoitosta toteutui ja pojat poistuivat kentältä toivottavasti ihan tyytyväisinä tästä minitavoitteen saavuttamisesta. Tässäkin pelissä suurin ongelma oli itseluottamus tai siis sen puute. Taitomme tosiaankin riittää näihin kinkereihin - just believe it! 
Puolustus: 7½, eka puoliaika 5, toinen 10. 
Hyökkäys: 7, eka puoliaika 5, toinen 9. 
Valopilkut: Kauri, joka teki pelinrakentelussa hartiavoimin töitä, sekä Iiro, joka pisti palloa solkenaan pussiin, niin läheltä kuin hieman kauempaakin.
    

19.3. Sm-sarja, Salo

Vilpas - Ura  36 - 98 (4-25, 14-26, 5-18, 13-29)
Upea aurinkoinen aamu helli meitä Salossa. Päivän ensimmäiseen otteluun virittäytyminen aloitettiin Urheilutalon parkkipaikalla mukavalla ulkoreippailulla. Alkuverryttely toki viimeisteltiin sisällä ja parketilla vastaamme asettui ties monettako kertaa tällä kaudella isäntäjoukkue Vilpas. Matsista muodostui meidän täydellinen näytös. 
Isäntä korintekopuuhissa.
Hyökkäyksemme toimi, kolmannen jakson ensimmäistä puolikasta lukuuottamatta, näyttävästi ja tehokkaasti läpi koko ottelun. Meiltä pääsi hienosti 11 ukkoa pisteille ja seitsemän kaksinumeroisille luvuille. Hyvän hyökkäämisen pohjana oli trademark teräsbetonipuolustuksemme. Hyökkäyksen lailla pakki toimi läpi lähes koko pelin upeasti. Vain toisen jakson kuudeksi ensimmäiseksi minuutiksi otteemme puolustuspelaamisessamme hetkeksi herpaantui. Vilppaalla ei kertakaikkiaan ollut ottelussa mitään palaa ja saimme mukavasti peluutettua tasaisesti koko 12 hengen miehistöämme. Näin pystyimme jossain määrin säästämään energiavaroja iltapäivän peliin Helsingin NMKY:tä vastaan.
Mukana: Isäntä, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nökö (päänsärky pakotti huilaamaan jälkimmäisen pelin), Nicce, Ramses, Leca, Mats, Taiteilija ja AllStars.
Puolustus: 10, en nyt viitsi rokottaa edes tuosta kuuden minuutin uinailusta.
Hyökkäys: 10, vaikkei satanen mennytkään puhki, niin olihan hyökkäyksemme iloisen soljuvaa.
Valopilkku: Isäntä, käytti ääntä ja ohjasi koko joukkueen puolustusta, pisti kroppaa likoon ja teki hyökkäyksessä järkeviä ratkaisuja.  
 
Ura - HNMKY  69 - 51 (14-14, 13-18, 20-13, 22-6)
Otteluiden välissä oli viiden tunnin paussi. Salolaiset olivat hienosti järjestäneet meille ruokailumahdollisuuden pelipaikalle, jonka käytimme mielellämme hyväksemme. Kiitos tässä järjestelyistä. Ruokailun jälkeen patikoimme Urheilutalolta Hermannin koululle kannustamaan Ura-03:ia heidän II-divarin peliin. Tämä matsi venyi jatkoajoille (3 kpl!!), mutta jouduimme lähtemään takaisin Urheilutalolle jo varsinaisen peliajan päätteeksi.
   
Meille on ollut perinteisesti vaikea virittäytyä samana päivänä pelattaessa jälkimmäiseen peliin. Näin ollen pyysin erikseen pojilta terävää ja huolellista tekemistä alkuverryttelyssä, jotta olisimme valmiina peliin heti sen alkaessa. Valittavasti meno verryttelyssä näytti monella varsin huolimattomalta ja löysältä. Sanoinkin Coach T:lle juuri ennen pelin alkua, että pahaa pelkään miten tämä matsi tulee käynnistymään. Enkä valitettavasti väärässä ollutkaan.

Olimme hyökkäyspäässä täysin unessa koko ensimmäisen puoliajan. Missasimme tukuttain, siis aivan älyttömän paljon, avoimia layupeja ja korinaltanostoja. Sen lisäksi pallon kanssa oltiin huolimattomia ja pelivälinettä paiskottiin oikein urakalla seinille tai vastustaja syliin. Onneksi puolustuspää oli sellaisella hyvällä tasolla niin pysyimme pelissä mukana.
Taiteilijan näyte hyppyheitosta.

Puoliajalla, viiden pisteen tappioasemassa, pidin pienen rauhallisen ripityksen, pyysin jokaista ottamaan itseään niskasta kiinni ja nostamaan omaa tasoaa ja kysyin erikseen jokaiselta pojalta että "onks tää meidän matsi". Kaikki vastasivat "joo", paitsi isäntä joka vastasi että "TIETENKIN". Toinen puoliaika olikin sitten meidän heiniä. Poikien ilmeissä alkoi näkymään tuttua päättäväisyyttä ja vaikkei hyökkäyspeli sellaiseen rentoon flow-tilaan missään vaiheessa yltynytkään, niin pakkipäässä nostettiin taso taas hyvästä loistavaan. Loppujen lopuksi rallattelimme nihkeästä pelistä huolimatta selvään voittoon. Täytyy tähän loppuun vielä kyllä kiitellä ottelun yleisöä. Kannustus ja tsemppaus oli vanhaa kunnon Nollakakkosten takuulaatua. Kyllä se vaan pojille pienen lisävaihteen pelaamiseen antaa. Kiitos! Ensi viikolla sitten kohti Scania cupia ja pohjoismaista tasonmittausta.
Puolustus: 9, toinen jakso oli erittäin hyvä.
Hyökkäys: 8+, toinen jakso oli sentään jo parempaa.
Valopilkut: Leca ja Taiteilija, kun tasonnostoa pyydettiin, niin tämä kaksikko vastasi "huutoon" aivan erityisesti. Pikkupilkku Ilmojen Valtiaalle, joka otti erityisesti toisella puolikkaalla ilmatilan blokeillaan ja levareillaan haltuunsa.

2.3. I-div. Turku

TuNMKY - Ura  58 - 78 (12-19, 10-21, 15-21, 21-17)
Hiihtoloman aiheuttaman pitkähkön ottelutauon jälkeen monot suunnattiin kohti Aunelan koulua ja turkulaisten isännöimää divarimatsia. Peliin oli nimetty koko kilparyhmä (12 pelaajaa), jotta jokaiselle saataisiin vähän pelituntumaa. Valitettavasti Mats joutui jättämään matsin väliin sormivamman vuoksi. 

Pelissä poikien suksista ei ainakaan luistovoidetta puuttunut. Ihan sama oliko tyyli perinteistä vai vapaata, niin ukot sujahtelivat namikalaisten ohi oikealta ja vasemmalta. Välillä tuli mieleen pyytää niitä "havuja ...kele", jotta osa luistosta olisi saatu pois. Nyt meinaan välillä älli tuli vasta metrin-pari pelaajan perässä. 
Taiteilija liitää layupiin.

Ensimmäinen puoliaika oli kyllä kokonaisuudessaan ihan hyvää lykkimistä, mitä nyt hiukan oli myös huolimattomuutta. Silloin ihan pelasimme. Pallo ja miehet liikkuivat, eikä kaverille jätetty yhtään tilaa. Meno oli vähän samanlaista kuin norjalaisilla naishiihtäjillä tämän kauden maailmancupissa. Ei siinä muille jää kuin murusia.

Toinen puoliaika menikin sitten enemmän hyvähenkisen hiihtelyn merkeissä. Vähän sellaista tasatyönnöllä junttaamista. Eikä siinä mitään. Saimme hyvin peluutettua koko miehistöä ja kymmenen ukkoa pääsi pisteillekin. Seuraava koitos tälle porukalle onkin vasta 2,5 viikon kuluttua pelattava Sm-turnaus Salossa. Eipä sinne mitään ihmeempiä muutoksia lähdetä tekemään. Tästä jatketaan.
Mukana: Isäntä, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nökö, Nicce, Ramses, Leca, Taiteilija ja AllStars.
Puolustus: 8½, osin lisää agressiivisuutta. Nyt vain viidellä ukolla virheitä ja näistäkin kahdella vain yksi virhe.
Hyökkäys: 8½, huolellisuutta viimeistelyssä. Hienosti pelattiin kyllä meidän omaa peliä ja paikkoihin päästiin.
Valopilkku: Taiteilija, olisko ollut jälleen triple-double (syötöt, riistot ja pisteet). Varsinkin riistojen määrä oli jotain maagista.  

14.2.1016, II-d. Hovirinta

Ura White - Pyrintö-03  52 - 57 (16-16, 10-7, 12-17, 14-17)

Ystävänpäivä ja sarjapelit Hovirinnassa vierasjoukkueen ominaisuudessa nuorempien "uralaisten" ollessa järjestävä joukkue. Pelitkin iltapäivällä, joten unihiekat eivät enää silmissä olleet haitaksi.
Ensin vastaamme asettui Pyrinnön joukkue. Peli alkoi tasisissa merkeissä. Olimme hyökkäyksessä rohkeita ja haastoimmekin hienosti korille ja vastustajalle kertyi virheitä. Joukkuevirheet tulivat täyteen aikaisessa vaiheessa jaksoa, joten pääsimme usein myös vapaaheittoviivalta tekemään pisteitä. Toisaalta puolustuspäässä ei oltu aivan terävimmillämme ja vastustaja käytti mahdollisuutensa hyväksi ja jakso tasan 16-16.

Toiseen jaksoon löysimme oivan vireen puolustukseen ja vastustaja teki kahdeksaan ensimmäiseen minuuttiin vaivaisen pisteen. Meidän harmiksemme jakso kesti täydet kymmenen minuuttia, jonka lopun Pyrintö vei 6-0 ja isolle tauolle päästiin kolmen pisteen johdossa. Kolmas jakso ei alkanut toivotulla tavalla ja vastustaja alkoi hienojen kaukoheittojen kanssa kuromaan kaulaa meihin. Jakson jälkimmäinen puoli oli meiltä parempaa hyökkäystä. Saatin hyvillä syötöillä palloa hyviin korintekopaikkoihin ja palloa koriin. Näin viimeiselle jaksolle lähdettin vain kahden pisteen takamatkalta. 

Neljäs jakso oli oikeastaan toisinto kolmannesta. Koko jakso oltiin pienellä takamatkalla ja vaikka lopussa oltiinkin lähellä nousta ohi, ei tällä kertaa vain onnistuttu lopun aikalisistä huolimatta ottamaan voittoa. Summerin soidessa eroa oli viisi pistettä Pyrinnön hyväksi.
Mukana: AT, Tatu, Kauri, Jo-El, Nicce, Härkä, Mara, Jesse, Kape, Leksa ja Iiro
Puolustus: 9-, heikon puolen puolustuksen sijoittuminen liian kaukana pallosta.
Hyökkäys: 8½, lisää pallon liikettä ja malttia. Meni välillä hosumiseksi ja väkisin yrttämiseksi.
Valopilkku: Kauri, toi palloa varmasti hyökkäyalueelle ja teki paljon hyviä valintoja hyökkäyksessä.

Ura-03 - Ura White  69 - 65 (16-21, 15-20, 25-8, 13-16)

Pieni tauko ja täysi hönkä päälle toiseen peliin. Maran koivet olivat kipeytyneet jo ensimmäisessä pelissä niin, ettei hän enää pelannut tässä toisessa pelissä. Vastassa toinen Uran joukkue, joten oikea seura ainakin voiton korjaisi täsätä pelistä. Saimme otteluun loistavan lähdön ja saimme pelattua palloa hyökkäyksessä
palloa korin lähelle niin kuin haluttiin ja sieltä palloa koriin. Puolustuksessa vastustajan pienet vikkelät miehet aiheuttivat toistuvasti päänvaivaa ja hyvien ajojen ja heittojen kanssa pitivät nuoremmat mukana pelissä. Jakso meille kuitenkin 21-16.

Toinen jakso ja sama peli jatkui. Olimme korinalustojen herroja kummassakin päässä kenttää, mutta vastustaja roikkui silti mukana ottelussa tekemällä koreja hiukan kauempaa. Toinenkin jakso meille viidellä pisteellä.
Kolmas jakso olikin sitten taas kerran meille se kompastuskivi. Hyökkäyksissä ei ollut minkäänlaista ajatusta mukana ja sitten puolustuskin alkoi rakoilla. Vastustaja onnistui läheltä ja kaukaa. Aikalisästä huolimatta emme saaneet peliä kuosiin ja vastustaja voitti jakson 25-8.

Neljänteen jaksoon ja kaikki peliin. Löysimme taas hyvän tekemisen tason ja hyökkäyksessä alkoi tulla onnistumisia. Vastustajamme sai pari onnistunutta kaukoheittoa koriin ja sitä kautta meidän hyvä kirimme ei
aivan riittänyt tässäkään ottelussa. Ikävä sinällään, kun voitimme kuitenkin kolme jaksoa, mutta yksi jakso oli niin huono, että hävisimme ottelun.
Puolustus: 9, pientä terävyyttä lisää tilanteisiin.
Hyökkäys: 9-, olisi ollut kympin suoritus ilman kolmannen jakson katastrofia.
Valopilkku: Leo, taisteli irtopalloista ja hyökkäsi tehokkaasti korille.

Kuittaa Coach Kimmo



13.2.2016 I-div. Tampere

RaPy - Ura  35 - 76 (7-14, 9-19, 15-15, 4-28)
Liekö pojat olleet väsyneitä aikaisesta heräämisestä ja pitkästä automatkasta, vai vaivasiko vain megalomaaninen asennevamma, kun vastassa oli ennakkoon selvästi heikompi joukkue. Yhtä kaikki, tämä näkyi erityisesti hyökkäyspään löysyytenä ja huolimattomuutena. Laitoimme mm. huolellisesti yksin läpi layupitkin ohi useamman kerran. Ei puolustuksemmekaan jaksolukemista huolimatta ollut mitään erikoista tekemistä, mutta hoidimme sentään levypallot varmasti kotiin. Näin mentiin aina täydet kolme erää.

Härkä laittanut kääntöhypärin ilmaan. Leca ja Jo-El menossa taistelemaan iropallosta.

Viimeisellä erätauolla saatiin syystä tai toisesta pojat sitten hetkeksi syttymään peliin. Ukot laittoivat Nollakakkosten oman vaihteen (trademark) silmään ja peli oli jälleen hetken aikaa silkkaa highlight -kamaa. Raholalaisilla oli vaikeuksia saada palloa edes kentälle. Tai jos saivatkin, niin sitten se riistettiin heti puolen kentän paikkeilla ja harvoissa RaPyn ns. hitaissa hyökkäyksissä pistettiin käsi syöttölinjalle ja pakotettiin vastustaja vaikeisiin syöttöihin. Edellä mainitusta teräsbetonipuolustuksesta oli sitten kiva juosta helppoja nopeita koreja toiseen päähän. Veimme erän alusta reilun viisiminuuttisen 0-24 ja tuona aikana eivät tamperelaiset saaneet edes oikein kunnon heittoyrityksiä aikaan. Sillä lailla pojat...
Mukana: Tatu, Jo-El, El Capitano, Julle, Nicce, Härkä, Ramses, Leca, Taiteilija ja Leksa.
Puolustus: 8½, käsi syöttölinjalle koko pelin ajan. (Neljännen jakson alkupuoli oli kyllä 10+)
Hyökkäys: 7½, paikoista sisään. (Neljännen jakson alkupuoli oli kyllä 10-)
Valopilkku: Leca, äijä tsemppasi alusta asti ja esti joukkuetta vajoamasta ihan täydelliseen talvihorrokseen. Pikkupilkut: Härkä, pakkipäässä hienoa tekemistä erityisesti apupuolustuksessa ja hyökkäyksessä heitto kulki upeasti. Nicce, tervetuloa pitkästä, pitkästä aikaa takaisin rosteriin! Nice to have you back.


10.2.2016 I-div. Hovirinta

Ura – Vilpas  96 - 65 (20-16, 33-20, 30-16, 13-13)
I-divarin keskiviikkoklassikko. Vastassa tuttuakin tutumpi Salon Vilpas. Ottelu alkoi meidän kannalta hienosti ja nopeasti olimmekin jo kymmenisen pistettä vastustajaa edellä. Tämän jälkeen myös vastustaja heräili otteluun ja itse kiirehdimme puolustuksessa ja salolaiset pääsivät tekemään liian helppoja koreja. Lopulta jakso meille 20-16.

Toiselle jaksolle tulimme taas pelailemaan koripalloa ja molemmissa päissä kenttää olimme unessa. Nopeasti tilanne 26-26 ja valmennuksen oli pakko ottaa aikalisä. Muutama tiukempi sana näytti herättävän pojat pelaamaan ja tulosta alkoikin tulla kovaan tahtiin. Juoksimme hyvin kenttää ja Taiteilija säesti parilla kolkilla. Loppujakso meille 27-10.

Isäntä operoi toimistossa.
Puoliajan jälkeen tulimme kentälle samalla energialla johon toisella jaksolla jäätiin. Erityisesti El Capitano pääsi nautiskelemaan oikealla ja vasemmalla kädellä ja ero kasvoi lisää. Jakson erikoisuuksiin kuului meidän 5 pisteen hyökkäys. Ensin Nökö naulaa kolmosen ja levyritilanteessa tulleen virheen myötä saimme vielä päätyrajan, josta Isäntä pääsi nostamaan kaksi pistettä lisää.

Viimeiselle jaksolle +30 pistettä johdossa. Valitettavasti. Sorruimme taas tyypilliseen tapaan pelailuun selvässä johtoasemassa ja näin viimeinen jakso tasan 13. Kenties pojat säästelivät viikonloppua varten ilotulitteita ;)
Mukana: Isäntä, El Capitano, Julle, Nökö, Härkä, Ramses, Leca, Taiteilija, AllStars
Puolustus: 8+, parhaimmillaan puolustus betonia….mutta… hyvän ja huonon puolustuksen ero kuin yöllä ja päivällä. Nöyryyttä tarvitaan lisää!
Hyökkäys: 9-, oikeastaan ainut tahra hyökkäyksessä oli viimeisen jakson pelailu. Kolmeen ensimmäiseen jaksoon 83 pistettä kertoo, että osaamme kyllä hyökätä.
Valopilkku: Isäntä, hoiti korintekovastuun viimeisellä jaksolla ja muutenkin perusvarmaa tekemistä alusta loppuun asti. 

Kuittaa Coach Tarmo
 

7.2.2016 Sm-sarja Hovirinta 

Ura - LePy  85 - 62 (23-19, 35-10, 13-18, 14-15)
Ensimmäinen Sm-sarjan kotiturnaus edessä. Ensimmäisessä pelissä vastassa harvemmin kohdattu, mutta usein mm. turnauksissa nähty vieras Espoosta eli Leppävaaran Pyrintö. Vastustajalla tiedettiin olevan yksi erittäin ratkaisukykyinen isohko takamies, joka otettiin hieman tarkemmin. Muuten teemana oli pelata oma hyvä peli - se kyllä riittäisi. 

Ensimmäinen jakso alkoi meiltä ihan mukavasti ja pääsimme pienelle karkumatkalle. Pikkuhiljaa myös vastustaja alkoi kuitenkin löytämään pallolle väylää korirenkaamme läpi. Pienelle tauolle mentiin meidän hienoisessa johdossa. Tauon aikana sanoin pojille, että peli oli ihan ok, mutta pienen pienellä tasonnostolla sekä puolustus- että hyökkäyspäässä homma näyttäisi vielä selvästi paremmalta. No mitäs sitten tapahtuikaan.

Yrittääkö Ilmojen Valtias voittaa aloitusta hyppäämättä...
Pojat tekivät työtä käskettyä ja näyttivät miten upeaa korista C-ikäisissäkin voidaan jo pelata. Se oli erittäin, erittäin, erittäin upeaa. Puolustettiin sähäkästi, hyökättiin nopeasti, pallo ja äijät liikkuivat ja viimeisteltiin huolellisesti. Oli ihan sama mikä viisikollinen ukkoja meillä oli kentällä, jokainen pelasi hienosti. Jaksolukemat 35-10 eivät jättäneet salissa ainuttakaan kotijoukkueen kannattajaa kylmäksi. Puoliajan ainoana viestinä pelaajille olikin, että painetaan edelleen kaasu pohjassa, eikä ruveta varmistelemaan tms. Vaan kuinka kävikään.

Perisyntimme eli herpaantuminen selvässä johtoasemassa alkoi jälleen. Varsinkin kolmas jakso oli varsin synkkä. Sitä olikin pelattu lähes viisi minuuttia jaksopisteiden ollessa edelleen 0-0. Siitä sitten pikkuisen  heräiltiin, mutta kiitettävälle tasolle ei tekemisemme enää missään vaiheessa noussut. Kokonaisuudessaan ottelu jäi kuitenkin plussan puolelle. Kaikesta kohelluksesta huolimatta tälläkin esityksellä pojat ottivat selvän voiton ennakkoon kovaksi tiedetystä LePystä. 
Mukana: Isäntä, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nökö, Ramses, Leca, Taiteilija ja AllStars.
Puolustus: 9, pakotettiin vastustaja tekemään ihan tosissaan töitä jokaisen pisteensä eteen.
Hyökkäys: 8½, ajoittain toimi kuin unelma, välillä toisaalta menivät vapaat layupitkin harakoille.
Valopilkku: Ramses, suvereeni peruskalliomainen esitys. Pikkupilkut: Taiteilija, pelasi upean pelin puolustaen, luoden ja viimeistellen sekä Isäntä, joka jälleen nosti tasonsa sille omalle hyvälle tasolle. 

Sykki - Ura  56 - 88 (8-21, 20-25, 8-23, 20-19)
Uusi tuttavuus, Sykki Helsingistä, vastassa. Aamulla kylvettämämme LePy oli ennen tätä peliä ehättänyt voittaa Sykin jo vajaalla 40 pisteellä. Valitettavasti myös meidän pelurimme olivat tästä tietoisia. Vaikka kuinka yritimme toitottaa, ettei matematiikalla ja koriksella ole mitään tekemistä keskenään (kuten olemme itsekin aiemmin saaneet kantapään kautta oppia), niin matikkaa oli taas käytetty, siltä se tekeminen ainakin vaikutti. Kivikautisen vanha sanonta, että 95% keskittyminen on 50% suoritus osoitettiin jälleen kerran paikkaansa pitäväksi. 

El Capitano esittelee poikkeuksellista taisteluasentoa.
Läpi pelin täysillä puolustaminen kiinnosti vain ajoittain. Vapaita paikkoja missattiin hyökkäyksessä niin paljon, ettei sitä kukaan sellainen joka ei paikalla ollut uskokaan. Tämä sama kaava toistui sitten läpi ottelun. Toki yksittäisiä hienoja puolustuksia ja hyökkäyksiä mahtui joukkoon, useitakin. Kokonaiskuva oli kuitenkin jotenkin sellainen, että läpi pelin pelattiin käsijarru tiukasti kiinni. Onneksi tällä kertaa vastus oli astetta-paria heikompi, joten tästäkin pelistä kirjattiin täysin selvä voitto. Tosin ne jotka minut tuntevat tietävät, että minulle merkitystä on vain sillä pelaammeko hyvin vai huonosti, ei sillä voitammeko vai häviämmekö pelin. 
Puolustus: 8-, 1vs1 hävittiin ihan liikaa, muuten sellaista perustekemistä.
Hyökkäys: 8, huolellisuutta, huolellisuutta, syötöissä, vapautumisissa, viimeistelyssä. + kaikki ukot pisteillä.
Valopilkku: El Capitano, yritti näyttää esimerkillä mallia muille, kuten kapteenin kuuluukin. Nähtiin puolustuspäässä jopa tiikeriheittäytyminen pallon perään ison vastustajan kanssa.
 

31.1. I-div. Hovirinta

Ura - Pyrintö  109 - 59 (34-9, 27-11, 26-21, 22-18)
Sanoin pojille jo perjantain harjoituksissa, että minulla on sellainen kutina, jotta sunnuntaina järjestävät oikean ilotulituksen vastustajan kustannuksella. No en ihan väärässä ollut...

Voisi sanoa, että ottelun alku oli meidän ukoilta varsin vahvaa dominointia. Reilun viiden minuutin jälkeen 16-0 ja vastustajan aikalisä. Tahti ei siitä juuri muuttunut vielä seuraavaan kymmeneen minuuttiin. Vartti pelattu ja tilanne meille 51-14. Vastustajan uusi aikalisä. Nyt pojatkin huomasivat tulostaululta tilanteen. Tästä seurasi tuttuakin tutumpi lopputulos eli puolihuolimatonta surffailua. Käytännössä koko loppupelin ajan.

Snaipperi työssään.

Taidan seuraavaan kotipeliimme käydä nykäisemässä tulostaulun virtajohdon irti, etteivät pojat näkisi mikä tilanne on. Selvässäkin johtoasemassa kun pitäisi pystyä pelaamaan hyvällä intensiteetillä ja keskittyneesti. Tällä kertaa omaa hyvää tasoaan läpi koko pelin pystyivät parhaiten ylläpitämään Leca ja Julle. Samaan hengenvetoon täytyy kyllä todeta, että aika kovan mankelin Nollakakkoset parhaimmillaan pystyvät vastustajalle järjestämään. Toivoa sopii, että tästä pelistä siirtyy viikon kuluttua pelattavaan SM-turnaukseen tuon ensimmäisen vartin tekemisen taso.
Mukana: Isäntä, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nökö, Ramses, Leca, AllStars ja Taitelija.
Puolustus: 8½, liikaa hävittiin 1vs1 tilanteita.
Hyökkäys: 10, Coach K:n teesin mukaan sata pinnaa on aina sata pinnaa. Huomattavasti enemmäkin kyllä tarjottiin!
Valopilkut: Lecalle ja Jullelle tuosta em. läpi pelin säilyneestä omasta hyvästä tasosta.


30.1. II-div. ylempi loppusarja, Salo

Pyrintö-02 – Ura  81 - 51  (19-15, 30-9, 15-10, 17-17)
Alkulämmittelyssä todettiin jo että nyt on isoa vastustajaa tulossa vastaan. Pyrinnöllä pari kappaletta +190 senttistä poikaa mukana, mutta eivät pojat siitä säikähtäneet, vaan ihan hyvällä asenteella alusta asti mentiin. Hieman hermostuneesti alkuun ja vastustaja sai otettua eroa helposti 10 pistettä alkuun. Vaihtorulettia pyrittiin pyörittämään tehokkaasti alusta asti ja vaihdosta tulikin hyvin virtaa kentälle sekä onnistumisia. Lopulta ensimmäinen jakso päättyi tasaisissa tunnelmissa 19-15. 

Toiselle jaksolle Pyrintö marssitti isoa ryhmää kentälle, mutta sepä ei meitä haitannut, vaan nopeasti oltiin tilanteessa 21-21. Tämän jälkeen alkoi vastustajan juoksushow. Jäimme ihan jalkoihin kun Pyrinnön pojat aktiivisella puolustuksella riistivät pallon ja juoksivat nopeaa meidän päähän. Yhtäkkiä tilanne 42-21, vaikka ei edes niin huonosti pelattu. Hyvät paikat sutattiin ja vastustaja rankaisi kovalla kädellä. Puoliajalle 49-24 tilanteessa. 

Sovittiin että loppupeli pelataan hyvällä asenteella mitään peruutellen. Tämä onnistuikin hyvin ja kaikki joukkueessa onnistuivat kartuttamaan pistetiliään. Toinen puoliaika 32-27. Vastustaja oli tänään parempi, se ei jäänyt kenellekään epäselväksi, näinpä oli helppo lähteä keskittymään seuraavaan otteluun.
Mukana: AT, Tatu, Jo-El, Kauri, Härkä, Mara, Jesse, Kape, Leo ja Iiro 
Puolustus: 8½, Joukkuepuolustus kivalla tasolla. Siirtyminen hyökkäyksestä puolustukseen lönköttelyä.
Hyökkäys: 9-, Pyrittiin pääsemään korille, mutta viimeistely ontui. (+Härkä pari kolkkia pohjaan)
Valopilkku: Iiro. Ennakkoluulotonta taistelua vaikka vasta muutama virallinen koripallo-ottelu alla. Sivussa syntyi myös oma uusi piste-ennätys!
Ottelun tähtihetki: Tatun blokki vastustajan kaksi päätä pidemmästä sentteristä sai vaihtopenkin syttymään!

Ura – Vilpas 65 - 53  (7-18, 20-12, 16-16, 22-7)
Toiseen otteluun vastaan asettui isäntä Salon Vilpas. Alkuun taas lähdimme hapuilemaan kentälle ja vastustaja pääsi nopeasti jo 10 pisteen johtoon. Alkulämmittelyssä emme taas saaneet tuntumaa koreihin, vaan se tuntuma piti hakea vielä ensimmäisellä jaksolla. Erätauolla pelitilanteisiin nähden erikoisen 7-18 salolaisille. 

Toisella jaksolla aloimme päästä korille todenteolla ja tulostakin alkoi pikkuhiljaa syntymään. Pienen suvantovaiheen jälkeen aikalisä ja sitä seuranneet 50 sekuntia käänsivät pelin. Nopeat 6-0 ja Vilpas joutui ottamaan myös aikalisän toisen jakson lopulle. Pari koria vastustajalle annoimme vielä ennen taukoa, näin tilanteesta 27-30 koppiin miettimään uusia juonia. 

Pukuhuoneessa jo näin että tämä peli kääntyy meille. Pojat olivat erittäin keskittyneitä ja keksivät itse kaavan jolla vastustaja kaatuu. ”Mennään korille”! Ja sinnehän menimme. Mitä pidemmälle toinen puoliaika eteni sitä selvemmäksi kävi kumpi korinalustoja hallitsee. Vuorotellen Härkä, Kape ja Leo kävi antamassa kovuutta. Pari hyökkääjänvirhettäkin taisi siinä tulla, mutta eipä haittannut ollenkaan. Seuraavalla kerralla mentiin entistä ovelimpina sisään. Jos ei 1vs1 päästy, niin vierestä löydettiin kaveri, joka oli paremmassa asemassa ja tehtiin kori. Koko porukka taisteli viimeiseen asti ja lopulta meille täysin ansaittu taisteluvoitto 65-53.
Puolustus: 10-, alussa vastustaja pääsi korillemme huonon joukkupuolustuksen takia, mutta pelin edetessä betoni kuivui ja lopussa vastustajalla ei ollut mitään asiaa meidän korille.
Hyökkäys: 9, ensimmäinen puoliaika 8, toinen puoliaika 10. Eka puoliaika sutattiin läheltä ja kauempaa. Toisella puolikkaalla mentiin tekemään kori, eikä vain heittelemään. Jos ensimmäinen heitto ohi, niin sitten laitettiin toisella sisään.
Valopilkku: Leo, pelasi pelin aikana sekä takamiestä, laituria että isoa. Hoiti joka tontin kovalla asenteella ja tulosta tuottaen.
Pikkupilkku: Loput, kaikkien panos pelissä oli hyvä. Ja varsinkin toisella puolikkaalla jokainen joka meni kentälle, oli valmiina ottamaan iskua vastaan joukkueen puolesta.

Kuittaa Coach Tarmo


22.1. I-div. Hovirinta

Ura - TuNMKY  88 - 62 (26-16, 18-10, 18-21, 26-15)
Edellisessä joukkueiden kohtaamisessa, marraskuun loppupuolella, kärsimme tilastotappion poikien jännityksen tuoman kokovartalokipsin myötä. Tällä kertaa moisesta kipsistä ei ollut tietoakaan. 

Peli oli alusta loppuun asti meidän ukkojen näytöstä pl. kolmennen jakson sysimusta viisiminuuttinen. Pojat toteuttivat laadittua pelitaktiikkaa loistavasti ja jokaisesta levy- ja irtopallosta taisteltiin hienosti ja tilanteet yleensä myös voitettiin. Palloa pistettiin pussiin läheltä ja kaukaa huolellisesti viimeistellen ja oikeastaan vapaaheitot olivat tällä kerralla ainoa selvä heikkoutemme (6/16). 

Leca nostaa haastavasta asennosta palloa koriin.
Kolmannella jaksolla ero venähti jo n. 30 pisteeseen ja olisiko tässä vaiheessa taas vilkuiltu tulostaululle vai mikä lie, mutta siihen loppui pelaaminen hetkeksi kokonaan. Puolustuksessa löysäiltiin ja hyökkäyksessä kohellettiin tai oltiin muuten vain huolimattomia. Namika veikin n. viiden minuutin jakson peräti 0-13. Äijät kuitenkin saivat nostettua tasonsa takaisin hyvälle tolalle ja viimeinen jakso olikin meiltä jälleen aikamoista show-meininkiä (hyvässä mielessä).
Mukana: Isäntä, El Capitano, Ilmojen Valtias, Ekku, Nökö, Ramses, Leca, Mats, Taiteilija ja AllStars.
Puolustus: 9½, musta viisiminuuttinen vähän laskee arvosanaa.
Hyökkäys: 9½, musta viisiminuuttinen vähän laskee arvosanaa.
Valopilkut: Leca, loistavaa puolustusta ja väkeviä ratkaisuja hyökkäyksessä. Ramses, jälleen kerran maalatun alueen herra ja hidalgo kummassakin päässä kentää. Pikkupilkut: Isäntä, kunhan vain muisti mennä korille, niin sai tukuttain hyviä korintekopaikkoja. El Capitano, joukkueen "muskelit", uskomattomia viimeistelyjä (kuten aina). Ilmojen Valtias, lukuisia blokkeja ja poimi tällä kertaa irtopalloja hienosti myös hyökkäyspäässä. Ekku, pakkipää raudanlujaa, erityismaininta "no basket -virheestä" vastustajan isoimman ukon ollessa viimeistelemässä vapaata layuppia. Nökö, hoiti päällystakin tehtävänsä loistavasti. Mats, kunhan muistaa heittää, niin tarkkaa työtä hyökkäyspäässä. Taiteilija, joukkueen sydän, pumppaa virtaa pelikavereihin. AllStars, mm. haki lukuisia arvokkaita hyökkäyspään levypalloja.


17.1. II-div. ylempi loppusarja, Hovirinta

Ura - TuNMKY  101 - 51 (22-16, 20-17, 33-8, 26-10)
Kakkosdivarin kevätkausi saatiin aloittaa paikallispelillä TuNMKY:tä vastaan. Meidän porukasta oli yksi kipeä, toinen muuten estynyt ja neljä poikaa pelikiellossa (eivät ilmoittautuneet ajoissa peliin mukaan). Näin jouduimme hieman täydentämään joukkoja Sm-ryhmästä.  

Peli oli täysin kaksijakoinen. Ensimmäinen puoliaika oli kuritonta leikittelyä molemmissa päissä kenttää. Hyökkäyksessä haluttiin tehdä kiharien kuljetusten päätteeksi kori ihan ite ja puolustuksessa juostiin pallon perässä kuin mikroikäisinä konsanaan. 

Puoliajalla piti jälleen keskustella asenteen merkityksestä, kun pelipaita on puettuna päälle. Sehän tepsi. Puolustuksessa ruvettiin pistämään jalkaa liikkeelle, eikä enää hävitty 1vs1 tilanteita 100-0. Tarvittaessa apupuolustus tuli oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Muistettiin jopa sulkea puolustuslevypalloissa. Hyvästä puolustuksesta on helppo juosta nopeisiin hyökkäyksiin. Pojat alkoivat haastamaan rohkeasti korille ja malttoivat antaa vielä sen vapauttavan syötön kaverille. Näillä askelmerkillä mentiin pelin loppuun asti. Upea tasonnosto kesken peliä lämmitti mukavasti koutsin mieltä.
Mukana: Jo-El, Julle, Ekku, Mara, Jesse, Lece, Kape, Leo ja AllStars.
Puolustus: 1. puoliaika 7½ (kuritonta), 2. puoliaika 10 (betonia).
Hyökkäys: 1. puoliaika 8 (mää ite), 2. puoliaika 10 (iloista joukkuehyökkäystä).
Valopilkut: Jesse, pistepussi jäi laihaksi, mutta puolustuksessa tilkitsi täysin oman korinalustan oikea-aikaisella apupuolustuksellaan. Julle oli pelipäällä ja tuloksena oli ainakin triple-double (pisteet, syötöt ja riistot).


16.1. I-div. Tampere

Pyrintö - Ura  56 - 70 (20-18, 8-14, 16-14, 12-24)
Lauantai iltapäivä ja matka kohti Tamperetta oli alkanut. Ulkomaanmatka siis ja ja vastaan asettumassa paikallinen Pyrinnön joukkue. Lämmittelyaika salissa jäi vähän lyhyeksi edellisen ottelun jäljiltä, mutta tilanne molemmille joukkueille toki sama. 

Saimme otteluun hyvän alun. Ylösheitosta pallo Lennin kautta Latelle ja kaksi nolla johtoon. Sitten ei oikein muuta hyvää kerrottavaa löydykkään ensimmäiseen jaksoon. Vastustaja vei ja me koitimme roikkua mukana. Jakso vastustajalle onneksi vain kahdn pinnan erolla. Toinen oli paljon parempi puolustuksellisesti, mutta hyökkäys oli hätäistä ja menetyksiä tuli solkenaan ja pari yksin läpi lay-upiakin laitettiin ohi. Näin ei irtiottoa vastustajasta saatu pisteiden valossa, vaikka puolustus toimikin hyvin. Näin puoliajalle siirryttiin meidän neljän pisteen johtoasemassa. 

Julle on unohtunut Pyrinnön kavereilta vapaaksi. Kohta sukka suhahtaa...
Kolmas jakso oli oikeastaan toisinto ensimmäisestä jaksosta. Jaksovoittokin kirjattiin vastustajalle parilla pinnalla. Viimeinen jakso kaiken muuttaa voi. Ainakin hyökkäyspäässä meidän tornikaksikko löysi korirenkaan sijainnin ja puolustus tiivistyi, kun vastustaja ei enää päässyt juoksemaan kenttää, niin kuin se oli hyvin tehnyt siihen asti. Näin ollen voitto meille, muta tyylipisteitä ei kotimatkalle kyllä saatu mukaan lainkaan. Sikäli harmi, kun jälleen kerran innokasta faniryhmää olisi voinut kiittää pelaamalla omalla tasolla. 
Mukana: Isäntä, Jo-El, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Nökö, Härkä, Ramses, Mats ja Taiteilija.
Puolustus: 8½ Irtopallotilanteet hävittiin ja liian monta sata nollaa 1vs1-tilanteissa.
Hyökkäys: 8 Pakottamattomia menetyksiä aivan tolkuton määrä ja helpot sisään, kiitos.
Valopilkku: Ilmojen Valtias, puolustuksen lukko ja blokkikuningas, hyökkäyksessä paras pistemies  

Kuittaa Coach Kimmo
 

10.1. Sm-sarja, Äänekoski

Kataja - Ura  38 - 78 (9-16, 10-23, 19-24, 0-15)
Bussin nokka suuntasi aamulla ennen auringonnousua Auranlaakson ABC:ltä kohti Äänekosken urheilutaloa. Matkalla syötiin lounasta ja katseltiin dvd:ltä menneiden kausien joukkuevideoita. Perillä oli pitkälti yli kaksikymmentä astetta pakkasta, mutta pieni alkuverryttelyn aloitus tehtiin siitä huolimatta ulkona.

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui täysin tuntematon Joensuun Kataja. Pienen alkujännityksen jälkeen, tilanteesta 6-5, pistimme kaasun pohjaan emmekä enää taaksemme katselleet. Hyökkäyspelimme oli hyvää ja huolellista ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Palloa laitettiin pussiin niin läheltä kuin kauempaakin. Kun samalla puolustuspää oli todella mukavaa kasvoi ero jo puoliaikaan mennessä 20 pisteeseen. 

Ramses tavoittelee syöttöä ja El Capitano lähdössä korille.
Isolta tauolta tulimme kentälle hieman takki auki ja tekeminen meni vähän näennäiseksi. Kataja sai muutaman minuutin pienen runin erän alkuun, kunnes meidän ukkelit nostivat jälleen tasoaan ihan ilman aikalisääkin. Sen jälkeen erityisesti puolustuksemme oli erinomaista. Pöytäkirjan mukaan neljännellä jaksolla puolustuksemme oli jopa täydellistä, sillä vastustaja ei tehnyt sillä pistettäkään. Näin selvässä pelissä kaikki saivat luonnollisesti paljon peliaikaa ja ukoilla jäi hyvin virtaa päivän seuraavaan peliin.
Mukana: Isäntä, El Capitano, Ilmojen Valtias, Julle, Ekku, Nökö, Ramses, Leca, Taiteilija ja AllStars.
Puolustus: 10-, miinus tuosta kolmannen jakson alun uneliaisuudesta.
Hyökkäys: 9, kiitettävää, muttei erinomaista.
Valopilkku: Ilmojen Valtias, napsi irtopallot hyppysiinsä ja tukku hienoja "muuveja" hyökkäyspäässä. 


Ura - Huima  63 - 78 (17-18, 17-21, 15-15, 14-24)
Puolentoistatunnin huilin jälkeen koitti toinen ottelu, joka oli paikallista Huimaa vastaan. Heitäkään vastaan emme olleet ennen pelanneet, mutta olin kuitenkin nähnyt heidän pelaavan pari kertaa aiemmin. Joukkue ei yllättäen ollut aivan sama kuin aiemmin, sillä äänekoskelaiset olivat saaneet joukkueeseensa viime hetken vahvistuksia Sm-sarjasta pudonneista joukkueista.  

Saimme otteluun upean lentävän lähdön. Muutaman minuutin pelin jälkeen taululla loistivat komeat 10-0. Huima oli pakotettu ottamaan aikalisän ja siirtymään paikkapuolustukseen. Hetken aikaa puolustusmuodon vaihto sai meidät sekaisin, kunnes pojat oppivat sitä vastaan pelaamaan. Huima kiri johtomme vähä vähältä kiinni ja siirtyi pinnan johtoon jakson lopuksi. 

Leca laittamassa floateria ilmaan.
Ottelu jatkui tasaisena aina pelin viime minuuteille asti. Vasta lopussa yrittäessämme väkisin tavoittaa huiman 5-7 pisteen johtoa kiinni, venähti ero sitten toiselle kymmenelle. Isännät heittivät läpi ottelun kovia heittoja tarkasti bonusviivan takaa, kun taas meille tuotti tuskaa nostaa palloa sisään ihan korin altakin. Tässä olikin kaksi pelin kolmesta ratkaisun avaimista. Se kolmas oli meidän tökkinyt puolustuspään levypallopelaaminen. Peli olisi ollut täysin voitettavissa jos yksikin noista kolmesta asiasta olisi toiminut normaalisti. Nyt liian monta asiaa tökki yhtä aikaa. Huiman hyvä heittopeli oli tietysti pääosin heidän hyvyyttään, mutta nuo puolustuslevypallot ja korin alta ohinostot olivat kyllä lähinnä meidän heikkouttamme. Kaiken kaikkiaan pojilla oli läpi ottelun kuitenkin hyvä tsemppiasenne päällä ja energiavaratkin tuntuivat riittävän varsin mukavasti ottelun loppuun asti. Tällä kertaa Huima oli kuitenkin hieman parempi ja sarjapisteet jäivät Äänekoskelle.
Puolustus: 8,5 suurin puute oli noissa puolustuslevypalloissa.
Hyökkäys: 8 hyviin korintekopaikkoihin kyllä päästiin, mutta ei osattu tällä kerralla pistää palloa pussiin.
Valopilkku: Julle, käytti paikkapuolustusta vastaan tehokkaasti tarkaa heittokättään. Pakkipäässäkin hyvää tsemppiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti